Elämää collien kanssa
Meillä ihmisillä on tapana koiraa hankkiessamme määritellä mitä kaikki hienoja ominaisuuksia tulevalla koirallamme tulee olla. Hyvä kasvattaja, joka aina ensisijaisesti ajattelee luovuttamansa pennun parasta, lähtee toisesta lähtökohdasta. Hän kysyy onko mahdollinen pennunostaja ylipäätään kelvollinen omistamaan collieta. Valitettavan moni tämän päivän kiireinen ihminen ei ole. Elääkseen collien kanssa ihmisen tulee kunnioittaa koiraa arvokkaana olentona, joka on täydellisesti ansainnut paikkansa tasapäisenä ihmisen rinnalla. Hänen tulee kunnioittaa collien paimenkoiraperimää. Hänen on ymmärrettävä, että paimenkoira on erittäin toimelias koira, jolle on taattava runsaasti liikuntaa. Pysyäkseen hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa collie tarvitsee liikuntaa 5-10 kilometriä päivässä.
Mitään merkitystä ei ole sillä, asutko maalla tai kaupungissa, pienessä tai isossa asunnossa, tärkeintä on, että olet reippaileva, ulkoilmassa viihtyvä ja paljon liikkuva ihminen. Olen elämäni aikana nähnyt monenlaista koiranpitoa. Olen nähnyt onnettomia maalaiskoiria juoksulankaan kytkettyinä tai pieneen aitaukseen jätettynä, joille on vain kerran päivässä heitetty ruokakuppi. Olen nähnyt noiden koirien ilmeessä sen rakkauden nälän, jota se ei koskaan omistajaltaan saa. Olen nähnyt onnettomia kaupunkikoiria, jotka pääsevät puoleksi tunniksi aamuvarhaisella toimittamaan asiansa ja joutuvat toimettomina odottamaan kokonaisen pitkän päivän isäntäänsä päästäkseen jälleen puoleksi tunniksi ulos. Olen myös nähnyt joidenkin rikkaiden tavaroihinsa rakastuneiden ihmisten koiranpitoa. Aidot matot ja parkettilattiat ovat olleet ystävää tärkeämpiä ja koira on asustanut pannuhuoneessa patteriin kytkettynä. Näin julmaa kohtaloa en toivoisi edes ihmiselle. Jos kuitenkin täytät ne vaatimukset, joita collie sinulle asettaa ja olet valmis rakastamaan koiraasi kuten rakastat ja arvostat itseäsi, tulet saamaan colliessa suurenmoisen elämänkumppanin. Sen rakkaus ja uskollisuus sinua kohtaan on sellaista, mitä et todellakaan voi saada keneltäkään ihmiseltä. -Rainer Vuorinen- |
" He kysyivät minulta, mikä Collie on? Se on ihmisen koira, sanoin Koira, jolla on kaunis turkki Täplät silmien päällä Rinta puhtaan valkoinen Ja häntä melko pitkä ja iloinen, Koira joka rakastaa Ja haukkuu kun tarvitaan. Aitoa Skotlantilaista tulta sen vanhassa veressä Ja eloisuutta sen sukulinjoissa Niin lempeä ja herkkä se voi olla Tai niin kapinallinen joinain päivinä Muuttuen kuin tuuli Skotlannin kukkuloilla Kaiken vaivan arvoinen" -Raynor Jacobs- |